Markkinoinnin järjestelmä, avaruusromua vai tähtipölyä?

Yritysten kaapit alkava olla täynnä järjestelmiä

Yritysten markkinoinnin rooli on B2B-yrityksissä nopeasti muuttunut ostamisesta tuottamiseen, julkaisemiseen ja seurantaan. Aina markkinoinnin johto on vastannut markkinointisuunnittelusta, mutta suurin osa käytännön markkinoinnista on teetetty kumppaneilla. Viimeisten 5 vuoden aikana on tekeminen on siirtynyt yhä enemmän yrityksien sisään ja kokonaisia markkinointiosastoja on perustettu vastaamaan markkinoinnin tuotannosta. Lisäksi vastuu materiaalien hallinnasta ja tuloksista on haluttu yhä vahvemmin pitää itsellä. Se on luonnollista, koska markkinoinnin tulee ollaa ketterää ja oppiva, sen tulee perustua ns. micro-markkinointiin sesonkikampanjoinnin sijaan. Ja mikä tärkeintä ajantasainen näkymä asiakastietoon on välttämätöntä asiakkuudenhallinnassa.

Lataa lista järjestelmätoimittajista artikkelin lopusta!!

Järjestelmät tulivat ja kävivät kaupaksi

Teknologiaa hyvin hallitseva yritysjohto on aina vannonut digitalisaation nimeen ja siksi sen on suopeasti suhtautunut järjestelmä- ja sovellusinvestointeihin myös markkinoinnin saralla. Tarjonta ja tarve ovat kohdanneet hyvin. Näin ollaankin tilanteessa, että isolla P-yrityksellä tai pienellä K-yrityksellä voi tänään olla käytössään 12-15 erilaista järjestelmää tai ratkaisua tukemassa markkinoinnin työtä. Oikein hyödynnettyinä nämä järjestelmät mahdollistavat tehokkaan, notkean ja helposti seurattavan markkinoinnin tuotannon, julkaisun ja analysoimisen. Tietyt järjestelmät mahdollistavat projektien hallinnan, prosessien valvonnan ja tietyt automatisoitujen toimenpiteiden ylläpidon. Lähes kaikki järjestelmät tuottavat jossain vaiheessa dataa, joka mahdollistaa asiakashankinnan ja -hallinnan paremman ohjaamisen ja kehittämisen.

Onko järjestelmähyöty diskontattu onko inventaari kunnolla hanskassa?

Moni kipuilee kuitenkin sen kanssa, että järjestelmät eivät tee töitä itsekseen. Niistä saatava hyöty jää pieneksi, ellei niiden käyttämiseen ole tarpeeksi resursseja, osaamista ja tarvittavaa kulttuuria. Vähintään vuosittain tulisi tehdä järjestelmä-inventaari, jossa sitä peilataan tekijöiden osaamiseen ja resursseihin. Ja mikä tärkeintä evaluoidaan kustakin järjestelmästä saatu hyöty tai se osuus potentiaalista, joka on saatu irti.

Marketing stack – katsastus ja vuosihuolto voisi mennä esimerkiksi näin

  • Onko järjestelmä aktiivisessa käytössä?
  • Onko kullakin järjestelmällä vastuukäyttäjä?
  • Onko sille asetettu tavoitteet – miten ne on saavutettu?
    • käyttö, tuottavuus, tehokkuus, vaikutus
  • Onko järjestelmä osa kuvattua prosessia ja organisointia?
  • Onko sen rooli määritelty osana yrityksen myynnin ja markkinoinnin järjestelmien kokonaisarkkitehtuuria?
  • Onko integrointimahdollisuudet selvitetty tai maksimoitu?
  • Ollaanko asetettu vähintään yksinkertaiset tavoitteet käytölle ja saatavalle hyödylle?
  • Tiedetäänkö organisaatiossa relevantein osin, että järjestelmä on käytössä?
  • Onko järjestelmä laatikossa ”nice to have” vain ”business-kriittiset”?
  • Kyetäänkö järjestelmästä ottamaan kaikki hyödyllinen irti – kuka siitä on vastannut?
  • Onko jokin järjestelmistä saavilla kumppanilta osana palvelua osaavampien käyttäjien tukemana ja ehkä kustannustehokkaammin?
  • Onko hankittu järjestelmä edelleen tietoturvallinen ja GDPR:n mukainen?
  • Onko joku järjestelmä kehittynyt viime aikoina niin, että se voisi korvata jonkin muun ja näin vähentää eri järjestelmien määrää (esim. O356 tarjoaa usean uuden ulottuvuuden yhdellä kertaa)?

Markkinointi on digitalisoitunut järjestelmien avulla – kasvu pitää vain hallita

Järjestelmät ovat välttämätön osa markkinointia, mutta niiden niiden valinnassa ja tarpeen tullen vaihtamisessa tulee olla tarkkana.

Ja jotta koko kuva aukeaa, niin lista järjestelmistä on tässä

Markkinoinnin hyödyntämiä järjestelmiä

  • Markkinoinnin automaatio
  • Sähköposti- ja uutiskirje
  • Verkkovierailijaseuranta
  • Verkkosivuanalytiikka
  • Tiimityö ja -viestintä
  • Sosiaalisen median julkaisu
  • Media- ja some-seuranta
  • Sisällönhallintatyökalut
  • Tutkimus- ja kyselytyökalut
  • Chat
  • Chatbot
  • Liidienhallinta
  • Asiakaspalautteet
  • Tapahtumakutsut ja -hallinta
  • Videohallinta
  • Videoneuvottelu
  • Webinaari
  • Tuntikirjaus
  • Myyntiliidien tunnistaminen
  • Presentaatiotyökalut
  • Projektihallinta
  • CRM

Listat kunkin järjestelmän merkittävimmistä tarjoajista löydät täältä:

Lataa pfd-versio talteen

Timo Häkkinen / MicroMedia

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s